| Tekijänoikeuslaki
8.7.1961/404:
1 § Sillä, joka on luonut kirjallisen
tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen, olkoonpa se
kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys,
sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu
kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden
tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla. (24.3.1995/446)
Jos edellinen tuntui kankealta, tässä
sama suomennettuna:
Tekijänoikeus alkaa
Lain nojalla tekijänoikeus syntyy
teoksen luomishetkellä. Esimerkiksi valokuvan suoja alkaa filmin
valottamishetkellä. Teoksen suojan alkamisesta ei ilmoiteta eikä sitä
rekisteröidä mihinkään.
Mitä tekijänoikeus koskee ja kuka sen
saa?
Tekijänoikeus syntyy vain luonnolliselle
henkilölle, tekijälle, se ei voi syntyä oikeushenkilölle kuten
yritykselle tai yhteisölle. Jos tekijänä on työntekijä
yrityksessä, tekijänoikeus syntyy kuten ko. yrityksessä on tapana tai
työsopimuksessa määritelty. Tekijänoikeus voidaan luovuttaa
eteenpäin yrityksille sopimuksella. Jos tekijöitä on useita, he
saavat tekijänoikeudet yhteisesti.
Tekijänoikeus koskee itse teosta, ei
aihetta eikä ideaa.
Kuka on tekijä?
Tekijänä pidetään sitä henkilöä
jonka luovuuden ansiosta teos on syntynyt. Tekijöitä eivät siis ole
rahoittajat ja muut avustajat. Edes ideoija ei ole tekijä, jos joku muu
on antanut teokselle konkreettisen hahmon.
Mikä on teos?
Teoksesta tulee teos, kun teoskynnyksen
katsotaan ylittyvän. Teoskynnys ylittyy silloin kun teos on itsenäinen
ja omaperäinen. Se on siis melkein mikä vain itse keksitty ja
toteutettu asia aina valokuvasta tietokoneohjelmaan. Myös luonnos
teoksesta voi olla suojattu. Teokset eroavat toisistaan vain
nimeltään, yksi on valokuvateos ja toinen on audiovisuaalinen teos.
Pyyhkeeseen painettu kuvakin on saanut tietosuojaa, joten kynnys on
varsin matala.
Teoksen julkaiseminen
Teosta ei saa levittää tai esittää
taikka näyttää julkisesti ilman tekijän lupaa. Vain tekijä tai
tekijänoikeuden haltija saa julkaista teoksen. Kuvan laittaminen
Internetiin on julkaisemista, koska kuka tahansa Internetin käyttäjä
voi nähdä sen.
Teoksen kopioiminen
Teoksesta ei myöskään saa valmistaa
muunneltuja kopioita tai kappaleita. Esimerkiksi teoksen leikkaaminen ja
rajaaminen tai värien muuttaminen on kopioimista, ja kappaleiden
valmistusta katsotaan olevan kuvataiteen teoksen valokuvaaminen ja
valokuvan digitalisoiminen eli esimerkiksi skannaaminen omille
kotisivuille.
Mitä teokselle saa tehdä?
Teoksista saa käyttää kuvia
arvostelevan tai tieteellisen esityksen tukena. Esimerkiksi jos teet
kotisivuillesi arvosteluja taidenäyttelyistä, kuvia voi käyttää
tekstin liitteenä. Kuvien tulee kuitenkin liittyä olennaisesti
tekstiin ja selventää sitä.
Teoksia voi käyttää myös
toisarvoisessa merkityksessä. Esimerkiksi on sallittua ottaa kuva
huoneesta, jossa teos on olennaisena osana sisustusta. Teos ei
kuitenkaan saa olla pääosassa.
Teoksen yksityinen käyttö
Julkistetusta teoksesta saa valmistaa
muutaman kappaleen yksityistä käyttöä varten. Teoksen
jäljentämistä ei saa antaa ulkopuolisen tehtäväksi.
Julkistetun kuvan voi siis itse kopioida
tai Internetistä voi hakea kuvan, jonka voi laittaa vaikkapa seinälle
tai tietokoneen taustakuvaksi. Kuvia voi myös muutella ja lahjoittaa
ystävälle tai sukulaiselle, mutta "taideteosta" ei saa
myydä eteenpäin. Kuviin ei voi myöskään signeerata alkuperäisen
tekijän nimeä. Jäljennös on merkittävä siten, ettei sitä voida
sekoittaa alkuperäiseen.
Kunnioita tekijää
Jos toisen tekemää teosta kuitenkin
käytetään, tekijällä on oikeus tulla ilmoitetuksi teoksensa
tekijänä siten kuin hyvä tapa vaatii.
Kuvan kopioiminen ja käyttöoikeus
Periaatteessa muiden Internet-sivuilta ei
siis voi kopioida kuvia omille sivuille ilman lupaa. Kovin vaikeata
luvan pyytäminen ei ole, usein luvan saa helpostikin ja korvaukseksi
luvan antaja saattaa haluta maininnan kuvan lähteestä tai linkin
Internet-sivultasi hänen sivulleen. Joskus tekijänoikeudenhaltija
saattaa haluta jonkinlaisen korvauksen teoksen käytöstä.
Vaikka luvan teoksen käyttöön saakin,
sille ei voi tehdä mitä tahansa. Käyttöoikeudesta sovitaan tarkkaan
ja tekijä tai luvanhaltija saattaa haluta tietää monia asioita, kuten
käyttötarkoituksen, laajuuden ja käyttöajan. Jos esimerkiksi saat
luvan kuvan käyttöön kotisivuillasi, et voi painattaa sitä t-paitaan
tai tehdä siitä postikortteja, joita myyt torilla.
Seuraa tilannetta
Tekijänoikeuslaki on muiden lakien
tapaan vaikeahkosti tulkittavissa ja se muuttuu jatkuvasti, joten se
mikä on totta tänään, ei välttämättä ole sitä huomenna. Ajan
tasalla pysymisen kannalta kannattaa seurata Internetiä. Oma järki on
myös hyvä väline; jos et tiedä mitä voit teokselle tehdä, jätä
tekemättä.
Tekijänoikeudesta löytyy paljon asiaa
Internetistä, mm. hauska juttu "Miks mä muka en sais skännätä
tätä veppisivulleni" osoitteessa http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/tekoik/alkeita.html |